"Sinussa oli värejä, auringon oranssia, illan purppuraa, metsän vihreää, ääniä, musiikkia, naurua, itkuakin, kaihomieltä, kuolemanpelkoa, rakastetun näkemisen riemua.
"Viehätät minua, vaikken tiedä, mikä sinä olet", sanoin.
"Minä olen syntymätön tarina", sinä kuiskasit. "Voit käyttää minua tai vain osan minusta."
"Kuulostaa houkuttelevalta", sanoin, "mutta ehkä teen sinusta monta pientä kertomusta."
"Kunhan kirjoitat!" huokaisit ihastuneena."
- Kokoelman aloittava teksti
Kun Totti Karpelan proosakokoelmalla on alaotsikkona "tarinoita Kakolan muurin molemmin puolin", se herättää odottamaan jotakin omaelämäkerrallista jutustelua, etenkin kun kirjoittaja on entinen vankilanjohtaja ja poliisiasioissakin poliisin puolelta julkisuudessa tuttu, ja hänet on kuvattu kirjan kanteen Ihmisen ääni -sarjan kirjojen tapaan. Olen odotuksineni väärässä. Vaikka kirjalla on sen hahmot tyypittelevä nimi (Sudet, lampaat ja paimenet), itse kirja antaa kaunokirjallisen, rehellisen ja raikkaan, vaikka ohuen, jopa yllättäen asiallisen vaikutelman. Maksimissaan yhden sivun mittaisissa hahmot kertovat elämää kääntäneistä tilanteista amerikkalaisen shortstoryn tapaan. Esille tulee elämänmitan tavaton pienuus, jonka aikana ei ehdi tehdä tyhmyyksiä lopultakaan niin kovin monta kertaa. Hyvin helposti voi kuolla kesken kaiken. Jutuista puuttuu kaikenlainen alamaailman romantisointi, vaikka näkökulma on usein rikollisen tai poliisin.
"Viehätät minua, vaikken tiedä, mikä sinä olet", sanoin.
"Minä olen syntymätön tarina", sinä kuiskasit. "Voit käyttää minua tai vain osan minusta."
"Kuulostaa houkuttelevalta", sanoin, "mutta ehkä teen sinusta monta pientä kertomusta."
"Kunhan kirjoitat!" huokaisit ihastuneena."
- Kokoelman aloittava teksti
Kun Totti Karpelan proosakokoelmalla on alaotsikkona "tarinoita Kakolan muurin molemmin puolin", se herättää odottamaan jotakin omaelämäkerrallista jutustelua, etenkin kun kirjoittaja on entinen vankilanjohtaja ja poliisiasioissakin poliisin puolelta julkisuudessa tuttu, ja hänet on kuvattu kirjan kanteen Ihmisen ääni -sarjan kirjojen tapaan. Olen odotuksineni väärässä. Vaikka kirjalla on sen hahmot tyypittelevä nimi (Sudet, lampaat ja paimenet), itse kirja antaa kaunokirjallisen, rehellisen ja raikkaan, vaikka ohuen, jopa yllättäen asiallisen vaikutelman. Maksimissaan yhden sivun mittaisissa hahmot kertovat elämää kääntäneistä tilanteista amerikkalaisen shortstoryn tapaan. Esille tulee elämänmitan tavaton pienuus, jonka aikana ei ehdi tehdä tyhmyyksiä lopultakaan niin kovin monta kertaa. Hyvin helposti voi kuolla kesken kaiken. Jutuista puuttuu kaikenlainen alamaailman romantisointi, vaikka näkökulma on usein rikollisen tai poliisin.
