Richard Yates: Revolutionary Road. Suom. Markku Päkkilä. Otava, 2009

"Kaikista Frankin elämän antautumisista tämä tuntui kaikkein eniten voitolta. Koskaan ennen ilo ei ollut kuohahtanut hänen sisällään yhtä voimakkaasti, koskaan ennen kauneus ei ollut kasvanut yhtä puhtaasti totuudesta ja koskaan vaimoaan ottaessaan hän ei ollut tuntenut samanlaista ajan ja tilan täyttävää voitonriemua. Menneisyys lakkaisi olemasta jos hän niin haluaisi, samoin tulevaisuus ja tämän talon seinät ja sitä ympäröivä autio maa, kylät ja puut. Maailmankaikkeus oli hänen hallinnassaan, koska hän oli mies ja koska tämä suurenmoinen olento, joka avautui hänelle ja liikkui hänen otteessaan hellästi ja vahvasti, oli nainen."

- ote s. 139

Lukiessani tätä romaania ihastelen kirjailijan tarkkanäköisyyttä elämänpetoksen suhteen. Miten amerikkalainen kirjallisuus on niin hyvä tällaisissa tarinoissa? Amerikkalainen nuorikin keskiluokkainen valkoinen perheenisä on ollut hyvin vanhan oloinen 1950-luvulla. Töiden tekeminen olla tekevinään -otteella on loistavasti kuvattu, kuten alkoholin näennäinen rentoutus. Ote on kohdasta, jossa mies on pettänyt vaimoaan ja löytää tämän kaikkien riitojen jälkeen kysymyksessä, muuttaisivatko he Eurooppaan. Kirja herättää peilaamaan omien unelmien ja arjen suhdetta, sitä ei voi suositella yölukemiseksi, mutta tarkan kielen ja juonen ystäville.

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille. Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi. Gummerus, 2010

"Hän puhui ruotsia vahvalla puolalaiskorostuksella mutta hallitsi sanaston täydellisesti. Joka ilta hän makasi vuoteella hiusverkko siististi permanentattujen, tuhkanvaaleitten hiustensa suojana ja kissamaisen vinot silmälasit nenällään ja luki sanakirjaa täsmälleen neljännestunnin ajan. "Ach, minä luen joka ilta kaksi sivua sanoja. Vuodessa opin enemmän sanoja kuin useimmat ruotsalaiset tuttuni osaavat." Se piti todennäköisesti paikkansa. Mutta kun hän puhui, sanat putoilivat yksitellen, vailla asiayhteyttä, ikään kuin uuden vieraan kielen taito ei olisi riittänyt antamaan sanoille merkitystä. Puhe kuulosti merkillisen käsittämättömältä vaikka oli kieliopillisesti virheetöntä. Se oli vain tyhjiä, mekaanisia ääniä."

- ote s. 122

Tässä romaanissa päähenkilömies löytää identiteettinsä uudessa kotimaassaan Uudessa Seelannissa tyttärensä kuoltua. Vanhassa Euroopassa musiikin, juutalaisuuden ja puolalaisuuden kudelma on määrännyt miehen elämää. Tunnelmana surumielisyys nousee pääosaan. Niin kuin Olssonin esikoisessa, tässäkin romaanissa kerronta ja kieli soljuvat helposti, jopa niin että oheisen sitaatin on tarkoitus kuvata vaikutelma, joka itselleni tulee lukemisen jälkeen: kaunista oli, mutta jotenkin tyhjää? Mestariteoksena en osaa tätä ajatella, ns. hyvään elämään ohjaavana (feelgood)kaunona kylläkin: hyväksy se, mitä et voi muuttaa ja muuta mitä voit. Kirjassa on kyse ehkä eniten muistojen käsittelystä, uudelleentulkinnasta.

Miettinen: Pitkäjano. Like, 2010

"Matemaattisesti viikonloppu oli helppo nakki: kaksi pulloa pöytäviinaa per jäbä per päivä plus yksi yhteinen varapöytä per päivä. Mutta lasketaanko matkustuspäivä perjantai ottopäiväksi, hankitaanko vierasvaraa, mitä jos retki jatkuukin maanantaihin saakka? Näitä ja muita viikonlopun rockfestivaaleihin liittyviä ongelmia oli pohdiskeltu ja pohjusteltu pitkin viikkoa ja erityisesti Backstagella Tavastian yläkerrassa koko edellinen ilta.  Suunnittelu oli niin huolellista ja aikaa vievää, että samaan aikaan naapuripöydissä ehdittiin  perustaa viisi bändiä. Niistä neljä hajosi saman illan aikana musiikillisiin erimielisyyksiin, viides koska potentiaalinen basisti joi muka vahingossa mahdollisen rumpalin kaljan. Rikulle ja minulle käytiin tasaisin väliajoin raportoimassa tilanteen kehittymisestä, vaikka periaatteessa oltiinkin toispaikkakuntalaisia. Olimmehan punkrokin mullistuksen läpikäynyttä sisäpiiriä ja juuri saaneet ensimmäisen punkin jälkeisen rokkilehden jotenkuten pystyyn ja pyörimään."

Tässä romaanissa nuorten miesten hölmöilyt ja viihtymisen etsimisen kasvutarina toimii kuin viikonloppumatka. Kirja jättää miettimään toisen päähenkilön päänsäryn mahdollista tulemaa, joka tuntuu jatkuvan kirjan tarinan ulkopuolelle ja antaa merkityksen juuri tuosta kavereiden reissusta kertomiselle. Itse asiassa traaginen pohjavire selitetään parilla sanalla alummassa kuin edellä ollut sitaatti, jolla juoni alkaa.


Pojat päätyvät Ruotsiin asti, pelkäävät abbalaisten hypähtävän innostuneesti esille, uskovat olevansa Moderna Museetissa ollessaan aivan muualla, nauttivat alkoholia, jne. Yhden pakollisen koulussa luettavan kirjan etsijöille ennustan viihtymistä Pitkäjanon parissa, samaten rentoa, uutta lukemista etsiville, populaarikulttuurista ja 1980-luvun ajankuvasta kiinnostuneille. Luultavasti kirjaa tullaan kommentoimaan samaan kehitysromaanin lajiin kuin Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, Jaska Filppulan Jaskan Me ei oltu valtaosaa -romaania tai Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomea. Matkalla Mombasaan -leffaa ja Pitkäjanoa voisi joku ope vastaanotattaa teineillään rinnakkain.