""Samapa tuo miten kuljet", sanoi mieheni kun olimme ensimmäisillä treffeillämme ja kerroin että tykkään olla mieluummin alasti kuin vaatteet päällä.
Pitihän minun toki ihmisten ilmoilla pitää vaatteita, ja aina ne tuntuivat jostakin kohtaa ahdistavan tai hiertävän vaikken minä mikään läski ollut ja vaatteet olivat hyvin istuvia. Mutta heti kun pääsin töiden jälkeen yksiööni, minun oli saaatava kaikki vaatteet pois. Tuli ihan ahtaanpaikankammo niiden jakkupukujen sisällä."
- ote Eevan puvussa -novellin alusta, s. 45
Oululainen, 1970-luvulla syntynyt Hanna Hauru kirjoittaa Liian pienet sandaalit -kokoelmassaan lyhyitä tarinoita naisten ruumiillisuudesta näiden omasta näkökulmasta. Kullakin on omansa. Usein tunnelma on vieraannuttava, kun hahmon kokemus on kärjistetty. Pieniä tarinoita voi lukea helpon kerronnan vuoksi nopeasti, mutta ne jättävät miettimään taiteen tapaan, etteivät kertojat ole ehkä luotettavia, vaikka omaelämäkerrallisilta fiktiohahmoinakin kuulostavat. Hahmojen puolesta tekee mieli tehdä jotakin.
Pitihän minun toki ihmisten ilmoilla pitää vaatteita, ja aina ne tuntuivat jostakin kohtaa ahdistavan tai hiertävän vaikken minä mikään läski ollut ja vaatteet olivat hyvin istuvia. Mutta heti kun pääsin töiden jälkeen yksiööni, minun oli saaatava kaikki vaatteet pois. Tuli ihan ahtaanpaikankammo niiden jakkupukujen sisällä."
- ote Eevan puvussa -novellin alusta, s. 45
Oululainen, 1970-luvulla syntynyt Hanna Hauru kirjoittaa Liian pienet sandaalit -kokoelmassaan lyhyitä tarinoita naisten ruumiillisuudesta näiden omasta näkökulmasta. Kullakin on omansa. Usein tunnelma on vieraannuttava, kun hahmon kokemus on kärjistetty. Pieniä tarinoita voi lukea helpon kerronnan vuoksi nopeasti, mutta ne jättävät miettimään taiteen tapaan, etteivät kertojat ole ehkä luotettavia, vaikka omaelämäkerrallisilta fiktiohahmoinakin kuulostavat. Hahmojen puolesta tekee mieli tehdä jotakin.
