Merete Mazzarella: Matkalla puoleen hintaan - eläkkeellä olemisen taidosta. Suom. Raija Rintamäki. Tammi, 2010

"Itse voisin ajatella, että kävisin joka aamupäivä ja iltapäivä Tammisaaren kirjastossa lainaamassa niin monta kirjaa kuin suinkin jaksan kantaa. Valitsisin kaikkein pölyisimmät, rumimmat ja vähiten rakastettavat kirjat, joita ei ole lainattu vuosikausiin ja joita uhkaa luettelosta poistaminen ja makulointi. En veisi niitä kotiin saati lukisi niitä, minä vain kiikuttaisin niitä muutaman kierroksen korttelin ympäri ja palauttaisin ne sitten. Näin auttaisin kohentamaan lainaustilastoja melkoisesti.
    Auttaisin myös - mikä vielä tärkeämpää - säilyttämään kirjan, ei vaan Kirjan, arvokkuuden."

- ote s. 65

Teos esittelee eläkkeelle jäävän arkea. Lukijaan tarttuu myös kirjailijoiden ajatuksia ja mielleyhtymiä siitä, mitä kirjallisuus voisi olla. Paljon matkustelleesta, lukeneesta ja kouluttautuneesta kirjailijasta ei tule tilastojen normieläkeläistä millään, tapa kirjoittaa on arjen havaintoja historiallistavaa. Samanlainen olo tulee ruotsalaista historioitsija Peter Englundia lukiessa. Me emme ole ikääntymistä koskevien ajattelutapojemme kanssa yksin, tapoja voidaan muuttaa, jos niistä ollaan tietoisia. Jos ei tämä teos ole suorastaan ajankohtainen iän vuoksi, se auttaa kuvittelemaan, miltä pitkän työuran päättävästä ja uuden vaiheen elämässään alkavasta saattaa tuntua. Luku- ym. elämäntapavinkkejä sataa tekijän aiemmista teoksista tuttuun tapaan. Teos vie kuin huomaamatta tarkkailemaan omaa arjen havainnointia, hauskoja asioita vähemmän hauskojen keskellä.

Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni. Teos, 2010

"Mikä siinä niin kummallista oli, minun tärähtelyssäni? Itse jytisee päälläni, sivelee kuortani ja lopuksi lukitsee minut, kunnes tulee aamu ja olen taas auki, seuraudun koko päivän ja suodatan kaiken itseeni, illalla suljeudun ja aamulla löydyn taas sängystä. Illan ja aamun välissä on musta kohta, humaus, humm - tulee pimeä ja naksahtaa valoksi, valo on hyvää, pitää lyhyenä minun mustan hetkeni. On kieltänyt minulta sen: sinulle ei ole yötä. Käskee olla vain jatkumona aamusta iltaan, illasta aamuun, aina vain. Mutta aamuisin tiedän olleeni kiinni. En kerro siitä. Sitä paitsi, miksi sulkee minut yöstä? En kysy, pimeyttä nimitän silti yöksi. On yö ja päivä, tulee ilta ja aamu.

- s. 87-88, ote novellista "Luojani, luomani"

Kokoelman esimerkkiote on yhdestä Frankenstein- tai luomisaiheen muunnelmana toimivasta novellista. 12 novellin kokoelma kannattaa lukea sen, joka haluaa kyseenalaistaa todellisuuden olemusta ja käyttää mielikuvitustaan. Esimerkiksi koneen ja ihmisen suhde on ajankohtaisempi kuin koskaan. Yksi ihminen tai kone on näiden novellien maailmassa aina osa isompaa todellisuutta, jonka mittakaavassa yksinäisyys tai kuolema tuntuu läpimentävältä tosiasialta. Etenkin tarkka kieli ilahduttaa ja ironiattomuus, kirjoittaja ei anna juonen mennä kielen matkassa, vaan tuntuu tietävän ja jakavan novellin maailmasta tarkasti määritellyt tajuamisen koordinaatit hyvin harkitusti. Lukiessani ajattelen, että esim. Suomen tieteiskirjoittajien hienon, laajan toiminnan, mm. arvostelupalvelun, ansiosta kotimainen kirjallisuus virkistynee. Tiina Raevaaran novellit on tajuttu Usva-lehden piirissä ennen kuin esim. Gummeruksen novellikisassa. Luettuani Raevaaran novelleja minusta tuntuu, että voisin tutkia Leena Krohnin teoksia, tai Maarit Verrosen teoksia. Ja jokin aukko lukijansielussa sanoo: Isaac Asimov, joku hänenkin tuotantonsa juuri kysyi edestäni luettavaksi. Aivan klassikoitakin on lukematta.

Marjaneh Bakhtiari: Toista maata. Suom. Leena Peltomaa. Otava, 2010

"Baran katsoi isoäitiään, joka oli tullut hulluksi. Hän ajatteli että hänen pitäisi kieltäytyä. Mutta sitten Baran muisti ja uudisti äänettömän lupauksensa tuntea aina sääliä isoäitiään kohtaan. Shamsi merkitsi Baranille juuria, alkuperää. Tai ainakin Shamsi itse oli juurissaan kiinni ja alkuperäinen. Hän ei voinut katsoa telkkaria kysymättä, mistä siellä puhuttiin, eikä hän ymmärtänyt hauskoja nettivideoita, joissa oli SVT:n Rikard Palm, tai Baranin malmöläisen  lempibändin iAH:n biisitekstejä. Shamsi ei osannut edes tilata puhelimella pizzaa. Kaiken sen vuoksi Baran oli aina tuntenut sääliä häntä kohtaan.
    "Ja ehkä minä olenkin tullut hulluksi", Shamsi sanoi. "Minä haluan vain tuntea sen tuoksun taas. Voisitko sinä tehdä minulle palveluksen? Se on pieni pussi. Ei vie paljon tilaa."
    "...siis hiekkaa?"
    "Ssh! Niin...maata. Iranilaista hiekkaa. Pari kourallista vain. Kiltti Baran. Minä haluan vain tuntea sen tuoksun."

- ote s. 144

Tämä Ruotsissa 1980-luvulla syntyneen tekijänsä toinen romaani on sivumäärältään mammutti ja sen kriittisin ja koomisin kärki katoaa sen hahmojen keskustelevuuteen. Se sopii erinomaisesti lukuromaaniksi ja eläytymiseen sen suhteen, mikä rooli itsellä olisi maahanmuuttajana jossakin tilanteessa. Teos esittelee (tekijän tuotannossa taas) maahanmuuttajaperheen lähipiireineen. Taustalla kummittelee suhde Iraniin, jonne perheen teinityttö Parisa haluaa kerätäkseen pisteitä koulutyöhönsä autenttisesta ympäristöstä. Niin kuin Bakhtiarin esikoisen, tämänkin teoksen voima on tragikoomisissa hahmoissa, jotka edustavat erilaisia suhteita Ruotsiin ja Iraniin. Vanhemmuus ja isovanhemmuus ja aikuistuminen ovat perheessä koko ajan läsnä, samaten kuin julkisuus perheen isän ottaessa kantaa monikulttuurisuusasioihin paljon väärinymmärryksiä mukaan hörppäävällä tavallaan.