"Ensimmäisenä päivänä Ilmari juoksi tukki selässä mutapohjaisessa vedessä, poika harteilla, koira vatsan päällä. Tätä nimenomaista harjoitetta käytti Valeri Borzov Benji-koiransa ja Mishka-karhunsa kanssa, Ben Johnson Bully-härkänsä kanssa ja äitienpäivänä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla palkittu Tuuli-äitee Nykänen 13 kitisevän liimanimppaajateininsä kanssa, tällä hoidettiin deedeeärrän 4 x 400 naisten viestijoukkue maailmanennätyskuntoon, näin aloittaa päivänsä Pentti Linkola. Se kehittää keskivartaloa, reisiä ja selkää, se tuo ihmiseen ärtymyksen joka halkaisee harmaan kiven, jalka muljahtaa syvään mutapohjaan, koiran kynnet raapivat vatsaa, tukin tikut käyvät niskaan, oman jälkeläisen natina kylmästä ja vihmasta jäytää korvissa, olo on kuin vapahtajallanne ristin tien intervalliharjoituksessa. Tällä harjoituksella kerätään varastoon vitutusta ja vihaa, joka oikea-aikaisesti kilparadalle purkautuessaan tuottaa tuloksen."
- ote s. 201
torstaina 10. joulukuuta 2009
tiistaina 1. joulukuuta 2009
Zinaida Lindén: Nuorallatanssija. Suom. Jaana Nikula. Gummerus, 2009
"Kunhan hän ei vain luulisi minua kevytkenkäiseksi..."
"Ei missään nimessä", Sanna väittää hyväntahtoisesti. "Hän ei muita näekään kuin sinut. Varsinkaan tauoilla. Ja sinähän tiedät että hänellä niitä riittää."
Niko astuu huoneeseen. Minua nolostuttaa kun huomaan hänenkin tuntevan kaikki yksityiskohdat.
"Viimeinkin sain selville millä hän elää!" Niko tiedottaa tyytyväisenä. "Hän kertoi siitä juhlissa. Hän ei pelkästään soita sitä... peltinorsua. Hän pelaa nettipokeriakin."
"Nettipokeria?"
"Aivan. Pelkällä assistentin palkalla ei ostella asuntoja niin nopeasti. Pokeri on hänen tärkein tulonlähteensä."
Sen enempää Niko kuin Sannakaan eivät näe siinä mitään myönteistä. Aljosa Gostev -syndrooma kajastelee heidän kasvoiltaan.
Muttta minä riemuitsen. Loppujen lopuksi Fauni on sittenkin nero."
- ote novellista "Fauni", s. 128-129
"Ei missään nimessä", Sanna väittää hyväntahtoisesti. "Hän ei muita näekään kuin sinut. Varsinkaan tauoilla. Ja sinähän tiedät että hänellä niitä riittää."
Niko astuu huoneeseen. Minua nolostuttaa kun huomaan hänenkin tuntevan kaikki yksityiskohdat.
"Viimeinkin sain selville millä hän elää!" Niko tiedottaa tyytyväisenä. "Hän kertoi siitä juhlissa. Hän ei pelkästään soita sitä... peltinorsua. Hän pelaa nettipokeriakin."
"Nettipokeria?"
"Aivan. Pelkällä assistentin palkalla ei ostella asuntoja niin nopeasti. Pokeri on hänen tärkein tulonlähteensä."
Sen enempää Niko kuin Sannakaan eivät näe siinä mitään myönteistä. Aljosa Gostev -syndrooma kajastelee heidän kasvoiltaan.
Muttta minä riemuitsen. Loppujen lopuksi Fauni on sittenkin nero."
- ote novellista "Fauni", s. 128-129
maanantaina 23. marraskuuta 2009
Jens Lapidus: Siisti kosto. Stockholm noir II. Suom. Anu Koivunen. Like, 2009
"Jälkeenpäin Mahmud tunsi olevansa lapsellisempi kuin kaksivuotias.
He olivat sopineet tapaamisen Sergelgångenin McDonald'siin. Tavallisesti Mahmud diggasi paikkaa. Muisti miten oli yläastevuosinaan roikkunut siellä frendien kanssa enemmän kuin kotona. Iskut Åhlensille, Intersportiin ja PUBiin. Välilasku ja energiatankkaus Mäkkärissä ennen kuin he jatkoivat Kungsgatanille. Kohti Stureplania. Pelottelemaan snobeja - pöllimään heidän untuvatakkejaan, viemään heidän kännyköitään, keräämään helppoa rahaa. Ne olivat huolettomia hetkiä. Silloin he olivat kuninkaita. Snobit pelkäsivät. Silloin vankila tuntui kaukaisemmalta kuin jokin Sundsvall."
- ote s. 159-160
He olivat sopineet tapaamisen Sergelgångenin McDonald'siin. Tavallisesti Mahmud diggasi paikkaa. Muisti miten oli yläastevuosinaan roikkunut siellä frendien kanssa enemmän kuin kotona. Iskut Åhlensille, Intersportiin ja PUBiin. Välilasku ja energiatankkaus Mäkkärissä ennen kuin he jatkoivat Kungsgatanille. Kohti Stureplania. Pelottelemaan snobeja - pöllimään heidän untuvatakkejaan, viemään heidän kännyköitään, keräämään helppoa rahaa. Ne olivat huolettomia hetkiä. Silloin he olivat kuninkaita. Snobit pelkäsivät. Silloin vankila tuntui kaukaisemmalta kuin jokin Sundsvall."
- ote s. 159-160
Rosetta Kivi: Pomo on pahin. Gummerus, 2007 (alkuteos 2007)
"Kaikessa hiljaisuudessa sankarittaremme Rosetta Kivi on salanimen turvin avannut blogin, jossa hän ruotsii Tombolan tapahtumia ja huojentaa sydäntään Prebenin proletaareille: Reijo Käki on Rosetan oikea käsi helsingin toimistolla, Micke on Tukholman toimiston kapteeni, joka on saanut tehtäväkseen toteuttaa Tombolan historian suurimman mainoskampanjan. Oslon toimistolla rintamalinjaa puolustaa itsevaltiatar 006, ja Tombolan pääkonttorissa Kööpenhaminassa urhea Regine taistelee Prebenin kynsissä.
Vähitellen konttorirotat ympäri Skandinaviaa löytävät Rosetan blogin ja kääntyvät Rosetan puoleen omien työongelmiensa kanssa. Rosetan tehtävänä on tuoda järjestystä työmarkkinaviidakkoon sekä vapauttaa Tombolan kapinalliset Prebenin ikeestä..."
- s. 9
Vähitellen konttorirotat ympäri Skandinaviaa löytävät Rosetan blogin ja kääntyvät Rosetan puoleen omien työongelmiensa kanssa. Rosetan tehtävänä on tuoda järjestystä työmarkkinaviidakkoon sekä vapauttaa Tombolan kapinalliset Prebenin ikeestä..."
- s. 9
tiistaina 17. marraskuuta 2009
Henning Mankell: Nimeltään Tea-Bag. Suom. Laura Jänisniemi. Otava, 2005 (alkuteos 2001)
Päivä oli vuosisadan viimeisiä.
Tyttö, jolla oli leveä hymy, heräsi siihen että pehmeät sadepisarat ropisivat telttakankaaseen hänen päänsä yläpuolella. Niin kauan kuin hän piti silmänsä kiinni, hän saattoi kuvitella olevansa edelleen kotona kylässä vuorilta kylmää, kirkasta vettä tuovan joen varrella. Tunne säilyi niin kauan kuin silmät olivat kiinni. Mutta heti kun hän avasi ne, tuntui kuin hänet olisi singottu tyhjään ja käsittämättömään todellisuuteen. Silloin hänen menneisyydestään ei ollut jäljellä muuta kuin muistojen kuvasto, joka herätti koko pitkän pakomatkan eloon katkonaisina jaksoina. Hän makasi aivan liikkumatta ja yritti herätä hitaasti, olla havahtumatta unesta ennen kuin oli kunnolla valmistautunut. Aamun ensimmäiset vaikeat minuutit ratkaisivat, millainen hänen päivästään tulisi. Tuntui siltä kuin hän olisi juuri heräämisen hetkellä ollut sudenkuoppien keskellä.
- ote kirjan alusta
Tyttö, jolla oli leveä hymy, heräsi siihen että pehmeät sadepisarat ropisivat telttakankaaseen hänen päänsä yläpuolella. Niin kauan kuin hän piti silmänsä kiinni, hän saattoi kuvitella olevansa edelleen kotona kylässä vuorilta kylmää, kirkasta vettä tuovan joen varrella. Tunne säilyi niin kauan kuin silmät olivat kiinni. Mutta heti kun hän avasi ne, tuntui kuin hänet olisi singottu tyhjään ja käsittämättömään todellisuuteen. Silloin hänen menneisyydestään ei ollut jäljellä muuta kuin muistojen kuvasto, joka herätti koko pitkän pakomatkan eloon katkonaisina jaksoina. Hän makasi aivan liikkumatta ja yritti herätä hitaasti, olla havahtumatta unesta ennen kuin oli kunnolla valmistautunut. Aamun ensimmäiset vaikeat minuutit ratkaisivat, millainen hänen päivästään tulisi. Tuntui siltä kuin hän olisi juuri heräämisen hetkellä ollut sudenkuoppien keskellä.
- ote kirjan alusta
tiistaina 10. marraskuuta 2009
Ann Heberlein: Se ei ollut minun vikani. Suom. Ulla Lempinen. Atena, 2009 (alkuteos 2008)
"Vaikka Kalle onkin uhri, se ei silti vapauta häntä vastuusta. Konkreettisessa tilanteessa - Kalle pakottaa Lisan juomaan maidon, johon hän on sylkäissyt - Kalle on itse päättänyt loukata ja tehdä väärin. Konkreettisessa, parhaillaan tapahtuvassa loukkauksessa ei ole mitään merkitystä sillä, mitkä olosuhteet vallitsivat ennen loukkausta tai sen jälkeen. Se, kuka kussakin tilanteessa on tekijä ja kuka uhri, ei ole arvoitus vaan aivan ilmeistä: siinä nimenomaisessa tilanteessa se joka loukkaa on väärintekijä, ja se johon loukkaus kohdistuu on uhri.
Vaikka tietäisimme, että myös Kalle on uhri, se ei saa vaikuttaa Kallen vastuuseen hänen väärinteoistaan. Jos me kunnioitamme Lisaa ja hänen arvoaan, meidän pitää olla piittaamatta siitä surullisesta seikasta, että Kalle on rakkaudeton ja petetty lapsi. Konkreettisissa tilanteissa Kallelle täytyy tehdä kiistattoman selväksi, että hän toimii väärin, eikä sitä voi hyväksyä. Se on välttämätöntä, ei ainoastaan Lisan vaan myös Kallen vuoksi. Kuka muka on sanonut, ihminen on väistämättä "huonomoraalinen", jos hänellä oli huono lapsuudenkoti?"
- ote s. 64-65
Vaikka tietäisimme, että myös Kalle on uhri, se ei saa vaikuttaa Kallen vastuuseen hänen väärinteoistaan. Jos me kunnioitamme Lisaa ja hänen arvoaan, meidän pitää olla piittaamatta siitä surullisesta seikasta, että Kalle on rakkaudeton ja petetty lapsi. Konkreettisissa tilanteissa Kallelle täytyy tehdä kiistattoman selväksi, että hän toimii väärin, eikä sitä voi hyväksyä. Se on välttämätöntä, ei ainoastaan Lisan vaan myös Kallen vuoksi. Kuka muka on sanonut, ihminen on väistämättä "huonomoraalinen", jos hänellä oli huono lapsuudenkoti?"
- ote s. 64-65
lauantaina 7. marraskuuta 2009
Kari Hotakainen: Ihmisen osa. Siltala, 2009
"Yhtenä iltana laskin kortit. Minulla on järviä, talvia, syksyjä ja kylänraitteja yhteensä 657. Sanottava loppuu ennen kuin kortit.
Sen olen huomannut, että lasten päät ovat niin kiiltäviä ja liukkaita, ettei niissä tahdo mikään pysyä. Aivan selkeät ohjeet ja neuvot unohtuvat muutamassa kuukaudessa. Monta kerta pitää erikseen kirjoittaa jokaisen neljän maiseman taakse, ettei yksikseen kannata siellä kaupungissa ja työelämässä puhua? Kirkkaasti on niin, että itsekseen höpisevästä tehdään heti johtopäätös. Erikseen ovat tietysti nerot ja taiteilijat, mutta niin epäselviksi emme Paavon kanssa lapsiamme kasvattaneet. Jos on oikein tinkipakko itsekseen puhua, sen voi tehdä kotona tai yleisen vessan kopissa, muta pääsääntönä pitäisin: puhukaa keskenänne tai ihmisten kanssa.
Se oli paha kun kaikki lapset muuttivat pois kotoa. Ihmiselle pitäisi antaa loppuajaksi vielä yksi lapsi. Saisi vielä kerran katsoa kasvua. Ei kukkia loputtomasti jaksa kasvattaa, se on samaa lehteä, versoa ja kukintaa. Mutta ihminen on niin outo ja ihmeellinen, että sen kanssa menee helposti viisikymmentä vuotta. Lapsesta saa mittakaavan ja ajan. Kun nuorin pääsi ripille, siitä tiesi, että niiden kanssa on nokikkain vain parikymmentä vuotta, ei sitäkään. Sitten ne tulevat miestensa ja naistensa kanssa käymään ja ovat muuttuneet ihmisiksi. Kyllä lapsia ja ihminen on aivan eri asia."
- ote s. 40
Sen olen huomannut, että lasten päät ovat niin kiiltäviä ja liukkaita, ettei niissä tahdo mikään pysyä. Aivan selkeät ohjeet ja neuvot unohtuvat muutamassa kuukaudessa. Monta kerta pitää erikseen kirjoittaa jokaisen neljän maiseman taakse, ettei yksikseen kannata siellä kaupungissa ja työelämässä puhua? Kirkkaasti on niin, että itsekseen höpisevästä tehdään heti johtopäätös. Erikseen ovat tietysti nerot ja taiteilijat, mutta niin epäselviksi emme Paavon kanssa lapsiamme kasvattaneet. Jos on oikein tinkipakko itsekseen puhua, sen voi tehdä kotona tai yleisen vessan kopissa, muta pääsääntönä pitäisin: puhukaa keskenänne tai ihmisten kanssa.
Se oli paha kun kaikki lapset muuttivat pois kotoa. Ihmiselle pitäisi antaa loppuajaksi vielä yksi lapsi. Saisi vielä kerran katsoa kasvua. Ei kukkia loputtomasti jaksa kasvattaa, se on samaa lehteä, versoa ja kukintaa. Mutta ihminen on niin outo ja ihmeellinen, että sen kanssa menee helposti viisikymmentä vuotta. Lapsesta saa mittakaavan ja ajan. Kun nuorin pääsi ripille, siitä tiesi, että niiden kanssa on nokikkain vain parikymmentä vuotta, ei sitäkään. Sitten ne tulevat miestensa ja naistensa kanssa käymään ja ovat muuttuneet ihmisiksi. Kyllä lapsia ja ihminen on aivan eri asia."
- ote s. 40
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
