Juha Hurme: Puupää. Teos, 2009

"Veikkarissa opin, että käsikirjoitus on poisheittämistä varten. Sen tehtävänä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Joku merkitysten merkityksiä elämäntyökseen aprikoiva katkaravun keskonen ja mittarimato saa minun puolestani asetella kahta oikeaoppista käännekohtaa teksteihinsä aina halvaantumiseensa asti, mutta me Veikkarin koulukunnan kasvatit uskomme vakaasti, että käännekohtia mahtuu yhteen kunnon pläjäykseen vaikka sata. Hyväksymme myös esityksen, joka kulkee kuin mielipuoliveturi vailla ensimmäistäkään käännettä."

- ote s. 231

Romaani on kertomus suomalaisesta etsijästä, jolla on välineenään teatteri. Tunnelma tuo mieleen Emil Kusturican elokuvat ja Boban Markovicin musiikin tunnetuimpiin niistä. Puupää kertoo teatteria tekevien ihmisten elämänpohdinnoista, päähenkilö on ilmeisen tietoisesti hyvin kirjailija Juha Hurmeen ääninen. Toimiakseen lukukokemuksena teos ei vaadi Hurmeen kauan esittämän Puupää-kiertue-esityksen näkemistä. Romaani leikittelee sen esittämisen ajan sattumusten maailmalla, sen herättämillä ajatuksilla ja mielleyhtymillä, joita teos tutkii kuin kestävyysurheilusuoritus. Kuten esikoisromaani, tämä toinenkin on ns. metafiktiota, joka paljastaa aineksia, joista se on tehty, pienoiskäsikirjoituksia, miniesseitä, päiväkirjaa, kirjeitä jne. löyhän ja toimivan romaanin kehystarinan puitteissa. Teokseen vaikuttaa ammennetun harvinaisen onnistuneesti jokunen pöytälaatikko.

Joel Haahtela: Katoamispiste. Otava, 2010

"Löysin kirjojen välistä myös lappuja, postikortteja, jopa kesken jääneen kirjeen, ja mietin miten kirjat katosivat maailmaan, kulkeutuivat paikkoihin, kuinka epäjärjestys lisääntyi, ja miten vuosikausia nukkunut kirja sai yllättäen uuden elämän kun joku satunnainen selailija löysi lauseen, joka ei jättänyt rauhaan. Ja silloin maailman saattoi hetken nähdä toisella tavoin; niin kuin lause olisi alun pitäenkin kirjoitettu vain tuota hetkeä varten."

- ote s. 63

Mikä tahansa ote tästä romaanista toimisi hyvin esimerkkinä keskitetystä, kauniista kerronnasta ja kielestä ja ns. metafiktiosta, jossa teos tekee lukijan tietoiseksi olemisestaan sepite. Päähenkilö on lääkäri-kirjailija, kuten Haahtelakin, ja juonessa ollaan tapaturmaisesti tulipalossa kuolleen kirjailija Raija Siekkisen elämän jäljillä. Teos sopii jopa fiktiiviseksi johdatukseksi Raija Siekkisen tuotantoon. Helsingistä, Kotkasta ja Ranskasta Haahtela nostaa esille katoavuuden merkkejä amerikkalaisen James Salterin suomennettujen romaanien tunnelmat mieleen tuovalla tavalla. Ennen muuta Katoamispisteen keskittyneisyys jää mieleeni, ihminen on kaunis keskittyessään tutkimaan jotakin itseään kiinnostavaa asiaa.