"Istun pienellä parvekkeella. Tänne ei mahdu kuin tämä pieni ja pyöreä valurautainen pöytä ja tuoli. Olen pukeutunut aamutakkiin ja sandaaleihin, vaikka viima nipisteleekin paljasta ihoani. Paleleminen tuntuu hyvältä, koska se tuntuu.
193 500 euroa tuntuu myös. Se tuntuu möykkynä rinnassa ja jossain aivojen perukoilla. Se tuntuu yllätykseltä, vaikka kai minun piti siitä tietoinen olla. Se tuntuu mahdottomalta. Mistä minä hankin ne rahat? En mistään. Minä en edes yritä. Minun on päästävä pakoon, vaikka minua saatetaan pitää silmällä. Niinhän minun annetaan ymmärtää."
- ote s. 24
Raumalaisen kirjailija Jukka-Pekka Palviaisen romaani Mitä ikinä keksitkin pelätä (2010) on napakka lukuromaani. Ns. tavallisen ihmisen tunnistaa sympaattiseksi kaikessa hauraudessaan. Miten mieskirjailija nyt eläytyy yllättävästi velkaantuneen naisen näkökulmaan? Romaanissa naisen näkökulma vuorottelee tämän lukioaikaisen koulukaverin näkökulman kanssa, kun mies ottaa vuosikymmeniä kouluaikojen jälkeen suojellakseen naista tämän kiperässä tilanteessa. Nainen antaa ymmärtää olevansa Intiasta taustaltaan, hänet sekoitetaan myös romaneihin kadulla. Mies on nuoruudesta asti palvonut naista, mutta ei osaa sitä ilmaista ehkä isänsä mielenterveysongelmien vuoksi. Naisesta puolestaan ei oikein ota selvää, hän on kuin feminiinisten ominaisuuksien ajelehtiva esittelyteline, toisinaan lukiessa tuntuu. Mutta romaanin ajankuva on uskottava ja kerronta muistelujaksoineen toimii!
193 500 euroa tuntuu myös. Se tuntuu möykkynä rinnassa ja jossain aivojen perukoilla. Se tuntuu yllätykseltä, vaikka kai minun piti siitä tietoinen olla. Se tuntuu mahdottomalta. Mistä minä hankin ne rahat? En mistään. Minä en edes yritä. Minun on päästävä pakoon, vaikka minua saatetaan pitää silmällä. Niinhän minun annetaan ymmärtää."
- ote s. 24
Raumalaisen kirjailija Jukka-Pekka Palviaisen romaani Mitä ikinä keksitkin pelätä (2010) on napakka lukuromaani. Ns. tavallisen ihmisen tunnistaa sympaattiseksi kaikessa hauraudessaan. Miten mieskirjailija nyt eläytyy yllättävästi velkaantuneen naisen näkökulmaan? Romaanissa naisen näkökulma vuorottelee tämän lukioaikaisen koulukaverin näkökulman kanssa, kun mies ottaa vuosikymmeniä kouluaikojen jälkeen suojellakseen naista tämän kiperässä tilanteessa. Nainen antaa ymmärtää olevansa Intiasta taustaltaan, hänet sekoitetaan myös romaneihin kadulla. Mies on nuoruudesta asti palvonut naista, mutta ei osaa sitä ilmaista ehkä isänsä mielenterveysongelmien vuoksi. Naisesta puolestaan ei oikein ota selvää, hän on kuin feminiinisten ominaisuuksien ajelehtiva esittelyteline, toisinaan lukiessa tuntuu. Mutta romaanin ajankuva on uskottava ja kerronta muistelujaksoineen toimii!
