"Sitäkin hän koetti kuvata - päivää, jolloin vene pakeni naavaisten puiden välissä ja aina silloin tällöin jokin takana seuraavan tulva-aallon lähettämä pieni tuntosarvi saavutti hänet, leikki vähän aikaa veneen kanssa, kevyenä ja uteliaana, ja jatkoi sitten eteenpäin hiljaa sihisten, huokaisten, melkein hihittäen, ja vene kulki eteenpäin ympärillään vain puita ja vettä ja yksinäisyyttä: kunnes jonkin ajan kuluttua oli kuin hän ei olisikaan enää koettanut kerätä välimatkaa taaksepäin tai lyhentää edessä olevaa välimatkaa, vaan kuin sekä hän että tulva-aalto roikkuisivat nyt molemmat samanaikaisesti ja eteenpäin liikkumattomina puhtaassa ajassa, unenomaisessa autiudessa, jossa hän jatkoi melomistaan ei sen vuoksi, että olisi toivonut pääsevänsä jonnekin, vaan vain säilyttääkseen sen pienen välimatkan, minkä veneen pituus asetti hänen ja hänen edessään olevan raskaan ja väistämättömän naisellisen lihamassan välille; sitten yö ja vene, joka syöksyi eteenpäin hurjaa vauhtia, koska tuntemattoman ja näkymättömän ylitse tapahtuva liike aina vaikuttaa nopealta, edessä ei mitään ja takana, musertavana aatteena, kaatuva vesiseinämä, jonka harja kuohui ja särkyi raateluhampaiksi, ja sitten taas aamu (jälleen tuollainen unentapainen siirtyminen päivästä pimeyteen ja takaisin päivään, lyhennetty, aikakäsitettä vastaan sotiva ja epätodellinen kuin näyttämöllä tapahtuva valojen himmeneminen ja kirkastuminen) ja vene joka hahmottui hitaasti ja nainen nyt istumassa pystyssä, ei enää kyyristyneenä likomärän kutistuneen sotilastakkinsa suojaan, vaan pidellen molemmin käsin kiinni veneen laidoista, silmät suljettuina, alahuuli hampaiden välissä, ja hän itse melomassa entistä hurjemmin lankunpätkällään, tuijottaen hurjistunein paisunein unettomin kasvoin naiseen, huulillaan huuto, rääkynä: - Pidä varasi! Älä Jumalan tähden päästä sitä tulemaan!
- Minähän koetan, nainen sanoi. - Mutta pidä kiirettä! Joudu!
Kaiken hän kertoi, uskomattomimmankin: pidä kiirettä, joudu: kuiluun syöksyvää miestä neuvotaan tarttumaan johonkin ja pelastautumaan; pelkkä kertomisyrityskin hahmottui varjomaisena ja irvikuvamaisena, koomillisena ja hulluna sietämättömän unheen horkasta, laadultaan edemmän unenomaisen fantastisena kuin mikään ramppivalojen takaa esitetty satu."
- ote s. 135-136
Löysin vuonna 1949 Nobelin voittaneen amerikkalaisen William Faulknerin (1897-1962) taas uudelleen kiitos yhden lukupiirin. Faulknerilta voi lukea suomeksi novelleja ja romaaneja. Hänen proosansa on inspiroinut elokuva- ja tv-ohjaajia paljon, vaikka hänet nimetään vain kourallisessa elokuvia itse käsikirjoittajaksi, lähinnä ohjaaja Howard Hawksille, elokuvatietokanta IMDB kertoo. Kirjallisuutta opiskellessani tentin Faulkneria. Hankalasta, hitaasta mailmasta lukemisesta jäi kuitenkin hurjan matkan tehnyt olo. Katso sakeaa kieltä ja loisteliasta tapaa rakentaa kerrontaa. Niiden vuoksi Faulknerista on tullut ns. kirjailijoiden kirjailija, jolle moni on kerrontatavastaan velkaa. Aiempi Faulknerin lukemisen kokemus antoi Villipalmuistakin odottaa rämeitä, käärmeitä, sukukirouksia ja holtitonta päihteidenkäyttöä.
- Minähän koetan, nainen sanoi. - Mutta pidä kiirettä! Joudu!
Kaiken hän kertoi, uskomattomimmankin: pidä kiirettä, joudu: kuiluun syöksyvää miestä neuvotaan tarttumaan johonkin ja pelastautumaan; pelkkä kertomisyrityskin hahmottui varjomaisena ja irvikuvamaisena, koomillisena ja hulluna sietämättömän unheen horkasta, laadultaan edemmän unenomaisen fantastisena kuin mikään ramppivalojen takaa esitetty satu."
- ote s. 135-136
Löysin vuonna 1949 Nobelin voittaneen amerikkalaisen William Faulknerin (1897-1962) taas uudelleen kiitos yhden lukupiirin. Faulknerilta voi lukea suomeksi novelleja ja romaaneja. Hänen proosansa on inspiroinut elokuva- ja tv-ohjaajia paljon, vaikka hänet nimetään vain kourallisessa elokuvia itse käsikirjoittajaksi, lähinnä ohjaaja Howard Hawksille, elokuvatietokanta IMDB kertoo. Kirjallisuutta opiskellessani tentin Faulkneria. Hankalasta, hitaasta mailmasta lukemisesta jäi kuitenkin hurjan matkan tehnyt olo. Katso sakeaa kieltä ja loisteliasta tapaa rakentaa kerrontaa. Niiden vuoksi Faulknerista on tullut ns. kirjailijoiden kirjailija, jolle moni on kerrontatavastaan velkaa. Aiempi Faulknerin lukemisen kokemus antoi Villipalmuistakin odottaa rämeitä, käärmeitä, sukukirouksia ja holtitonta päihteidenkäyttöä.
