"Ei kiinnosta pätkääkään, paljonko sun pika- ja kevytmetallikaverit nussii tai ei nussi. Tai suomalaiset kauppamatkustajat tai pankkineidit keskimäärin. Mä puhun siitä, mitä musiikki itsessään ilmaisee. Ja hevimetallin kohdalla se ei ole ainakaan seksuaalisuus.
Vaan?
Aika ennen murrosikää. Ei-seksuaaliseen satumaahan kaivataan silloin kun lauletaan ritareista ja sodista ja demoneista. Kaiken maailman örkit ja tappamisaiheet tarkoittaa teinin hämmennystä seksuaalisen heräämisen edessä. Soittotaidon palvominen, kaikenlainen kalusto- ja tekniikkarunkkaus, se on turvallisen ja kaikkivoivan isän kaipuuta. Ei mikään ole niin konservatiivista kuin metalli. Just tietynlaiset soundit, soolot, lavaesiintyminen. Kaikki. Meidän isi osaa. Ei virheitä.
Eli rock´n´rollin pelastus on paskoissa soundeissa ja huonoissa soittajissa. Tulevaisuus alkoi just näyttää valoisalta."
- ote s. 59
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Jos pitäisi tiivistää Kuinka ei voi ajatella, sanani olisivat, että sujuva ja syvällinen. Kuin Juha Itkosen popmaailmaan sijoittuvan romaanin Anna minun rakastaa enemmän (2005) päähenkilö olisi saanut rockmaailmasta kaverin Raimo Pesosen Kuinka ei voi ajatella -romaanin (2011) Joonasta.
VastaaPoistaPesosen romaani on kuin moniulotteisen henkilöhahmon kautta nähty pieni Suomi ja Berliini 2000-luvulla ulkosuomalaisen ja 1960-luvun lopulla syntyneen rockpuurtajan historiallistavin silmin katsottuna. Romaani tarjoaa sielunmaiseman unelmiinsa väsyvästä sukupolvesta, joka herää nuorena maaseudulla ja elää sitten kiivaasti, vaihtaa usein maisemaa tullakseen itsekseen. Pesosen Joona lukee rock-kiertueiden lomassa historiaa siitä maasta missä on sattunut syntymään ja minne ei kaipaa. Taloudelliseen epävarmuuteen asettuneet eivät suostu alentamaan unelmiaan helposti, ihannoidussa maaimassa kuollaan nuorina. Vapauteen sekoaminen huumeisiin ja alkoholiin sekoamisena tuntuu luonnolliselta osalta tällaista kehitystarinaa.
Minua riemastuttaa pitkästä aikaa saada eteen syvä henkilöhahmo, paradoksaalinen: Joona on yhtä aikaa historiatietoinen bändiläinen ja liskon ja intiaanin kanssa keskusteleva musiikin pro ja huumekauppias, joka päätyy ihmisraunioina arvioimaan historiaa toisille raunioille.
Päähenkilön suhde prostituoitu Evaan tuo mieleen Mika Waltarin Ranska-lumon, erakkonainen Johanna puolestaan tuo mieleen karismaatikon, joka sopisi niin terroristiksi tai pyhimykseksi kuin mielenterveyspotilaaksikin, määrittelijästä riippuen. Päähenkilö tilanteessa kuin tilanteessa senkun korjaa lääkitystään. Lopussa päähenkilön päiväkirjan väittämät maailmasta kiteytyvät sukupolvet yhdistäväksi tarinaksi. Juonen tempo on raportoivasta otteestaan huolimatta varsin erilainen eri osissa, niin kuin elämässäkin. Kirjailijalta on hyvin tehokas tyylikeino jättää henkilöhahmojen pahimmat hetket lukijan mielikuvituksen varaan. Hyvä, Raimo!