"Maksaakseen korot lainasta, jonka takuuksi isoisä oli kiinnittänyt maatilansa, hän sahasi lankkuja miehelle nimeltä Rune Carlsen. Hän sai dollarin jokaiselta sahaamaltaan tuhannelta jalalta. Uudelle palstalle siirtyminen teetti paljon raskasta työtä, josta ei palkkaa herunut. Sama juttu jos kone rikkoutui, ja sitä sattui usein. Saha oli vanha. Isä työskenteli pellolla aamuneljästä kuuteen ja iltaseitsemästä aina pimeän tuloon asti. Amerikkalainen sanonta, että kova työ takaa menestyksen, oli hänen kohdallaan törkeä valhe. Muutaman vuoden raadannan jälkeen, juuri kun kaikki alkoi sujua, julistettiin lunastusoikeus menetetyksi.
Nuo menetetyt kahdeksan hehtaaria piinasivat isääni koko loppuelämän. Ei hän menetettyä maata surrut vaan sitä, että ponnistelut sen pitämiseksi olivat murtaneet jotain hänen isässään. Ei hän sitä koskaan sanonut, mutta olen ollut ymmärtävinäni, että niin siinä kävi. Lama, hän kirjoitti, tuo mukanaan paljon muutakin kuin taloudellista kurjuutta, muutakin kuin sen, että on tultava toimeen entistä vähemmällä. Se saattaa olla pienin paha. Ylpeät ihmiset huomaavat saaneensa taakakseen onnettomuuksia, joita eivät ole itse aiheuttaneet, mutta juuri tuon ylpeyden takia he tuntevat epäonnistuneensa perinpohjin. Laskujen karhuajat ansaitsevat elantonsa halventamalla ja nöyryyttämällä ylpeitä ihmisiä. Se on heidän viimeinen keinonsa. Lujaluonteisista ihmisistä tulee voimattomia. Voimattomien puheet oikeudenmukaisuudesta ovat tyhjiä puheita. Se, että kaikki olivat "samassa veneessä", oli heikko lohdutus. Ne maanviljelijät, jotka olivat laman alkaessa velattomia, saattoivat itse asiassa parantaa asemaansa ostamalla maata ja maatalouskoneita polkuhintaan. Lamavuosina maanviljelijät joko rikastuivat tai köyhtyivät. Me köyhdyimme. Laskujen karhuajilla oli kasvot. Kenties yksi heistä nautti juuri siitä, että saattoi nöyryyttää Ivar Davidsenia tämän esikoispojan tähden. Kenties Lars oli nähnyt miten isältä karhuttiin kerran toisensa jälkeen rahoja, joita hänellä ei ollut, ja kenties Lars odotti isän puristavan kätensä nyrkkiin ja iskevän vasemman suoran kiusaajansa leukaan ja sitten nopean oikean koukun tämän vatsaan. Mutta niitä iskuja ei isketty, ei silloin eikä myöhemminkään."
- ote s. 31-32
Elegia tarkoittaa kirjallisuudessa tunteellista, kaihomielistä runoa. Antiikin Kreikassa elegia oli hautajaisissa esitetystä surulaulusta kehittynyt lyriikan laji. Kun norjalaisjuurinen Siri Hustvedt (s. 1955) nimesi uusimman romaaninsa Amerikkalaiseksi elegiaksi, se kertoo romaanin tunnelmasta paljon. Kirjailijan tuotantoon tutustuminen kannattaisi alkaa tästä Kaikki mitä rakastin -romaanin jälkeen tuoreeltaan suomennetusta romaanista, koska teoksella on nykyhetkeen sijoittuvan juonen lisäksi erityisen koskettava alataso. Teos on yhdenlainen kuvitteellinen esimerkki siitä, millaista materiaalia itse kukin saattaa jättää itsestään jälkipolville ja miten eri tavoin sitä voidaan käyttää oman identiteetin pohdintaan. Teos tuntuu olevan nimenomaan amerikkalaiseksi nimettävissä, koska valtavan työteliäiden miesten ns. uudisraivaaja-aihe on ollut keskeinen amerikkalaisessa kirjallisuudessa. Päähenkilön emigantti-isoisä ja isä edustavat sitä.
Nuo menetetyt kahdeksan hehtaaria piinasivat isääni koko loppuelämän. Ei hän menetettyä maata surrut vaan sitä, että ponnistelut sen pitämiseksi olivat murtaneet jotain hänen isässään. Ei hän sitä koskaan sanonut, mutta olen ollut ymmärtävinäni, että niin siinä kävi. Lama, hän kirjoitti, tuo mukanaan paljon muutakin kuin taloudellista kurjuutta, muutakin kuin sen, että on tultava toimeen entistä vähemmällä. Se saattaa olla pienin paha. Ylpeät ihmiset huomaavat saaneensa taakakseen onnettomuuksia, joita eivät ole itse aiheuttaneet, mutta juuri tuon ylpeyden takia he tuntevat epäonnistuneensa perinpohjin. Laskujen karhuajat ansaitsevat elantonsa halventamalla ja nöyryyttämällä ylpeitä ihmisiä. Se on heidän viimeinen keinonsa. Lujaluonteisista ihmisistä tulee voimattomia. Voimattomien puheet oikeudenmukaisuudesta ovat tyhjiä puheita. Se, että kaikki olivat "samassa veneessä", oli heikko lohdutus. Ne maanviljelijät, jotka olivat laman alkaessa velattomia, saattoivat itse asiassa parantaa asemaansa ostamalla maata ja maatalouskoneita polkuhintaan. Lamavuosina maanviljelijät joko rikastuivat tai köyhtyivät. Me köyhdyimme. Laskujen karhuajilla oli kasvot. Kenties yksi heistä nautti juuri siitä, että saattoi nöyryyttää Ivar Davidsenia tämän esikoispojan tähden. Kenties Lars oli nähnyt miten isältä karhuttiin kerran toisensa jälkeen rahoja, joita hänellä ei ollut, ja kenties Lars odotti isän puristavan kätensä nyrkkiin ja iskevän vasemman suoran kiusaajansa leukaan ja sitten nopean oikean koukun tämän vatsaan. Mutta niitä iskuja ei isketty, ei silloin eikä myöhemminkään."
- ote s. 31-32
Elegia tarkoittaa kirjallisuudessa tunteellista, kaihomielistä runoa. Antiikin Kreikassa elegia oli hautajaisissa esitetystä surulaulusta kehittynyt lyriikan laji. Kun norjalaisjuurinen Siri Hustvedt (s. 1955) nimesi uusimman romaaninsa Amerikkalaiseksi elegiaksi, se kertoo romaanin tunnelmasta paljon. Kirjailijan tuotantoon tutustuminen kannattaisi alkaa tästä Kaikki mitä rakastin -romaanin jälkeen tuoreeltaan suomennetusta romaanista, koska teoksella on nykyhetkeen sijoittuvan juonen lisäksi erityisen koskettava alataso. Teos on yhdenlainen kuvitteellinen esimerkki siitä, millaista materiaalia itse kukin saattaa jättää itsestään jälkipolville ja miten eri tavoin sitä voidaan käyttää oman identiteetin pohdintaan. Teos tuntuu olevan nimenomaan amerikkalaiseksi nimettävissä, koska valtavan työteliäiden miesten ns. uudisraivaaja-aihe on ollut keskeinen amerikkalaisessa kirjallisuudessa. Päähenkilön emigantti-isoisä ja isä edustavat sitä.
