"Sanat eivät oikein sovellu toiminnan kuvaamiseen. Niin M opettaa oppilailleenkin: miettikää kahteen kertaan, millaista toimintaa teksteihinne tarvitsette. Sanoilla tavoittaa ajatukset ja tunteet, haaveet ja harhakuvat, unelmat, muistot ja suunnitelmat. Sen sijaan niillä ei helposti tavoita nyrkiniskun rusahdusta otsaluuhun tai konekivääritulen meteliä korvissa. Niillä ei tavoita sitä hetkeä, kun kaksi täydellisesti malttinsa menettänyttä ihmistä painii pikkukaupungin kirjaston lavalla järkyttyneen yleisön edessä.
Ei ole syytä yrittääkään kertoa tarkasti tappelun kulkua. Riittää kun tiedetään, ettei kukaan varsinaisesti lyönyt eikä kumpikaan osapuolista loukkaantunut. Julius I:n silmäkulma tosin aukesi, hän putosi vanerikorokkeelta ja löi ohimonsa sen reunaan. "Veri lensi kirjastolla", toinen iltapäivälehdistä pääsi julistamaan."
- ote s. 316-317
Juha Itkosen Seitsemäntoista (2010) on lukuromaani, jonka kirjailijan fanit ahmaisevat varmasti tekijän aiempien kirjojen imussa. Romaani on yhtäältä tarina nuoren miehen hybriksestä ja hämmennyksestä urallaan ja ihmissuhteissaan, mutta kiintoisammillaan minusta yhteiskunnan sosiaalisesta epätasa-arvoisuudesta kertoessaan. Romaani on luokkatietoisempi kuin tekijän aiemmat, äänen saa esimerkiksi elämän murjoma, masentuneen pojan äiti. Tämän oma ahdistus jumittaa tutkimaan nuoren kirjailija Julius Ilosen romaania yhden molempien ex-ystävän, homoseksuaalisen miehen elämän lokaavana muisteluna. Tuo ex-ystävä on molempien kuvitelmien kohteena. Romaani leikkii mahdollisuudella saman tapahtuman kertomisesta eri tavoin, eri kertojien näkökulmista.
Ei ole syytä yrittääkään kertoa tarkasti tappelun kulkua. Riittää kun tiedetään, ettei kukaan varsinaisesti lyönyt eikä kumpikaan osapuolista loukkaantunut. Julius I:n silmäkulma tosin aukesi, hän putosi vanerikorokkeelta ja löi ohimonsa sen reunaan. "Veri lensi kirjastolla", toinen iltapäivälehdistä pääsi julistamaan."
- ote s. 316-317
Juha Itkosen Seitsemäntoista (2010) on lukuromaani, jonka kirjailijan fanit ahmaisevat varmasti tekijän aiempien kirjojen imussa. Romaani on yhtäältä tarina nuoren miehen hybriksestä ja hämmennyksestä urallaan ja ihmissuhteissaan, mutta kiintoisammillaan minusta yhteiskunnan sosiaalisesta epätasa-arvoisuudesta kertoessaan. Romaani on luokkatietoisempi kuin tekijän aiemmat, äänen saa esimerkiksi elämän murjoma, masentuneen pojan äiti. Tämän oma ahdistus jumittaa tutkimaan nuoren kirjailija Julius Ilosen romaania yhden molempien ex-ystävän, homoseksuaalisen miehen elämän lokaavana muisteluna. Tuo ex-ystävä on molempien kuvitelmien kohteena. Romaani leikkii mahdollisuudella saman tapahtuman kertomisesta eri tavoin, eri kertojien näkökulmista.
