"- Kiitos, sanoin temppelialueella miehelle joka oli tulossa kertomaan pytonkultista. - Olen käynyt täällä aikaisemminkin. Haluan vain puhua käärmeiden kanssa.
Ulos kannettiin iso käärme, se painoi hartioilla, se oli hidas ja viileä ja himmeävärinen, jälkeenpäin kämmeneni tuoksuivat pitkään savulta. Menin sisään temppelissä olevien käärmeiden luo. Tällä kertaa niitä oli sekä oikealla että vasemmalla. Kapeissa valojuovissa leijui tomukultaa, pimeä päivänkajo läjien ja kerien välissä, minä puhuin niille, epämääräisistä vyyhdistä erkaantui kaksi nuorta käärmettä, ne liukuivat kohti pää koholla kuin kaksi korkeakeulaista laivaa, kiertyivät toistensa ympäri, minä peräännyin hitaasti, puhuin edelleenkin, matalalla äänellä, ne kuuntelivat, seurasivat. Jossakin takanani oli huolimattomasti kokoon kiertynyt vanhempi käärme, raukea ja unenraskas, en voinut päästä sen ohi pyyhkäisemättä sitä hameenhelmoillani, pysähdyin, laivakäärmeet saavuttivat minut, kuuntelivat edelleen alkaessaan kohottautua, hakivat tukea jaloistani leningin ohuen kankaan alta - kuuntelivat."
- ote s. 113
Matkakirjallisuus oli tulossa keväällä yhden lukupiirin aiheeksi, kun menin Hämeenlinnan pääkirjastossa matkakirjallisuuden hyllyille oikeastaan etsimättä mitään tiettyä teosta ja löysin tämän Vivi-Ann Sjögrenin "muistiinpanojen" kokoelman. Pitkin kesää kokoelma piti Afrikan mielessä ilmavana, unenomaisten, lempeiden ja tarkkanäköisten tilanteiden kokoelmana. Kirjailija ei yritä tulkita jotakin keskeneräistä Afrikkaa tai lukijaa valmiiksi. Vaikeissakin aiheissa voi levätä tämän esikokijan matkassa.Oletan erään lukupiiriläisen vinkistä Eero Paloheimon teoksen Tämä on Afrikka (WSOY 2007) tarjoavan puolestaan kovaa Afrikka-mielikuviemme ravistelua. Ehkäpä tuokin teos ilmestyy eteeni joku päivä kuin lahja.
Ulos kannettiin iso käärme, se painoi hartioilla, se oli hidas ja viileä ja himmeävärinen, jälkeenpäin kämmeneni tuoksuivat pitkään savulta. Menin sisään temppelissä olevien käärmeiden luo. Tällä kertaa niitä oli sekä oikealla että vasemmalla. Kapeissa valojuovissa leijui tomukultaa, pimeä päivänkajo läjien ja kerien välissä, minä puhuin niille, epämääräisistä vyyhdistä erkaantui kaksi nuorta käärmettä, ne liukuivat kohti pää koholla kuin kaksi korkeakeulaista laivaa, kiertyivät toistensa ympäri, minä peräännyin hitaasti, puhuin edelleenkin, matalalla äänellä, ne kuuntelivat, seurasivat. Jossakin takanani oli huolimattomasti kokoon kiertynyt vanhempi käärme, raukea ja unenraskas, en voinut päästä sen ohi pyyhkäisemättä sitä hameenhelmoillani, pysähdyin, laivakäärmeet saavuttivat minut, kuuntelivat edelleen alkaessaan kohottautua, hakivat tukea jaloistani leningin ohuen kankaan alta - kuuntelivat."
- ote s. 113
Matkakirjallisuus oli tulossa keväällä yhden lukupiirin aiheeksi, kun menin Hämeenlinnan pääkirjastossa matkakirjallisuuden hyllyille oikeastaan etsimättä mitään tiettyä teosta ja löysin tämän Vivi-Ann Sjögrenin "muistiinpanojen" kokoelman. Pitkin kesää kokoelma piti Afrikan mielessä ilmavana, unenomaisten, lempeiden ja tarkkanäköisten tilanteiden kokoelmana. Kirjailija ei yritä tulkita jotakin keskeneräistä Afrikkaa tai lukijaa valmiiksi. Vaikeissakin aiheissa voi levätä tämän esikokijan matkassa.Oletan erään lukupiiriläisen vinkistä Eero Paloheimon teoksen Tämä on Afrikka (WSOY 2007) tarjoavan puolestaan kovaa Afrikka-mielikuviemme ravistelua. Ehkäpä tuokin teos ilmestyy eteeni joku päivä kuin lahja.
