""Ihmisruumiin saattaisi varsin hyvin kuvitella vain pelkäksi harhaksi", hän sanoi. "Se kätkee todellisen minämme. Paksun kuoren lailla se ympäröi sisimmässämme asustavaa kirkkautta tai pimeyttä."
Hän kohotti kättään ja heilautti sitä. Hänellä oli yllään väljä valkoinen kaapu, jonka hihat aaltoilivat laihojen ranteiden ympärillä. "Niin, mutta teosofien mukaan asia ei kuitenkaan ole niin. Victor Hugo, Meren ahertajat." Hän hymyili, kaatoi minulle juotavaa ja kohotti täysinäistä vesilasiaan, ikään kuin nostaakseen maljan.
Kenenkähän terveydeksi, mietin kohottaessani omaa lasiani ja sanoin: "Valolle ja pimeydelle."
Hän hymyili edelleen. "Pyydän anteeksi tätä kovin vaatimatonta illallista", hän sanoi, "mutta tämä oli keino saada keskustella kanssanne rauhassa lyhyeksi jääneen iltapäivävierailunne jälkeen. Pahoittelen, että aiemmin sopimani velvollisuudet eivät sallineet minun ottaa teitä vastaan miellyttävämmissä olosuhteissa.""
- ote s. 59
Italialainen Antonio Tabucchi kirjoittaa sivumäärältään lyhyitä, mutta ajatuksissa pitkään elämään jääviä, tilanteiltaan ja lauseiltaan kirkkaita romaaneja, hiukan kuin Suomessa Riitta Jalonen. Luin Tabucchia innolla aina Kertoo Pereira -romaaniin (1996) asti, jossa hän tuntui kehittäneen kerronnan ja kielen niin täydelliseksi, että en tuntunut pääsevän sen maailmaan. Mutta tämä on mystinen, elegantti teos, varsinainen unettomien kaveri! Kirjailija ohjailee lukijan odotuksia kirjan alkusanoissaan ("Kirjailijan huomautus"): "Tämä kirja kertoo paitsi unensaannin vaikeudesta, myös eräästä matkasta. Unettomuudesta kärsii kirjan kirjoittaja, matka on hänen, joka matkan on tehnyt." Jne. Tabucchi antaa teoksen aluksi luettelon kirjan intialaisista tapahtumapaikoista.Päähenkilö kohtaa yhtä aikaa matkakertomusmaisissa ja unimaisissa tilanteissa salaperäisiä ihmisiä eikä koskaan sitä, jota varsinaisesti etsii ja joka on etsiytynyt jo eteenpäin.
Hän kohotti kättään ja heilautti sitä. Hänellä oli yllään väljä valkoinen kaapu, jonka hihat aaltoilivat laihojen ranteiden ympärillä. "Niin, mutta teosofien mukaan asia ei kuitenkaan ole niin. Victor Hugo, Meren ahertajat." Hän hymyili, kaatoi minulle juotavaa ja kohotti täysinäistä vesilasiaan, ikään kuin nostaakseen maljan.
Kenenkähän terveydeksi, mietin kohottaessani omaa lasiani ja sanoin: "Valolle ja pimeydelle."
Hän hymyili edelleen. "Pyydän anteeksi tätä kovin vaatimatonta illallista", hän sanoi, "mutta tämä oli keino saada keskustella kanssanne rauhassa lyhyeksi jääneen iltapäivävierailunne jälkeen. Pahoittelen, että aiemmin sopimani velvollisuudet eivät sallineet minun ottaa teitä vastaan miellyttävämmissä olosuhteissa.""
- ote s. 59
Italialainen Antonio Tabucchi kirjoittaa sivumäärältään lyhyitä, mutta ajatuksissa pitkään elämään jääviä, tilanteiltaan ja lauseiltaan kirkkaita romaaneja, hiukan kuin Suomessa Riitta Jalonen. Luin Tabucchia innolla aina Kertoo Pereira -romaaniin (1996) asti, jossa hän tuntui kehittäneen kerronnan ja kielen niin täydelliseksi, että en tuntunut pääsevän sen maailmaan. Mutta tämä on mystinen, elegantti teos, varsinainen unettomien kaveri! Kirjailija ohjailee lukijan odotuksia kirjan alkusanoissaan ("Kirjailijan huomautus"): "Tämä kirja kertoo paitsi unensaannin vaikeudesta, myös eräästä matkasta. Unettomuudesta kärsii kirjan kirjoittaja, matka on hänen, joka matkan on tehnyt." Jne. Tabucchi antaa teoksen aluksi luettelon kirjan intialaisista tapahtumapaikoista.Päähenkilö kohtaa yhtä aikaa matkakertomusmaisissa ja unimaisissa tilanteissa salaperäisiä ihmisiä eikä koskaan sitä, jota varsinaisesti etsii ja joka on etsiytynyt jo eteenpäin.
