"Immi pakkasi ostoksensa, meni ulos ja nousi pyörän selkään. Hän näki Shellin edessä autoja, joiden takaikkunat oli tummennettu. Taustapeileistä roikkui karvanoppia, wunderbaumeja ja pehmoeläimiä. Autoista kantautui matala musiikki kuin tasaisesti tykyttävä pulssi. Niiden ympärillä seisoskeli ynseän näköisiä poikia ja välinpitämättömiä tyttöjä, joiden farkkujen ja takinhelman välissä pilkotti kaistale paljasta, valkoista vatsaa. Vain muutama vuosi sitten nämä samat nuoret olivat käyneet joka viikko kirjastolla hakemassa fantasiaromaaneja ja ponitallikirjoja. Jotkut olivat ehkä käyneet Immin kotonakin. Olivat sulkeutuneet Oskarin kanssa yläkertaan ja kuunnelleet samaa jyskyttävää musiikkia..
Kukaan ei tervehtinyt Immia, kun hän pyöräili ohi."
- ote s. 13
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Olen kantanut Essi Aron dekkarijärkälettä Pimeässä kasvaneet (2007)luottaen, ettei se pienen, itseensä käpertyneen maalaismiljöön kirjastonhoitaja-dekkari salaisuuksineen koukuta liikaa hotelliin lomallani. Dekkari tarjoaakin
VastaaPoistaankean taajaman mielenmaiseman, johon voi väsyneenä palata ja olla siitä silti turvallisen etäällä. Vähin äänin ilmestyessään noteerattu dekkari yllätti juonen huolellisesti pedattuine käänteineen, joita tulee sarjamaisesti useita lopussa. Lukemaan pisti etenkin halu tietää, saako kirjailija kirjastonhoitajasta uskottavan dekkarin (saa, tutkintaan kohdistuvia maalaisten uhkailuja myöten). Jatkuvasti lukiessani pohdin, että 1970-luvulla syntyneen esikoiskirjailijan suhde suomalaiseen mielenmaisemaan on varsin lohduton: lapsuuden traumoihin käpertyneet ihmiset kohtelevat toisiaan tylysti ja väijyvät toistensa salaisuuksia. Tällaiselta Suomi näyttää? Tällainen maisema syntynee sekä todellisista havainnoista että mielikuvituksesta, kirjailija itse on asunut kirjan ilmestymisen aikaan Haagissa. Päähenkilön kirjastonhoitaja-ammatti näyttää samalta kuin monet keskustelut kirjastot.fi-foorumilla, eli isoja innostuksia kiltti kirjastonhoitaja-yksinhuoltaja ei työstään saa. Oman pojan kasvaminen iltapäivälehtien ruoaksi ja oman isän voinnin miettiminen tuovat kuitenkin koskettavuutta hahmoon, joka epäilee kiltin ystävänsä kuolemaa itsemurhan sijaan tapoksi tai murhaksi. Etenkin isän ja tyttären suhde on kirjan elämään uskovinta antia. Toisaalta tietoisesti kirjaan on rakennettu turvattomuuden taso. Toistuessaan se vihjaa väkivaltaa kotonaan kokevasta lapsesta, joka voisi olla monen hahmon lapsuudesta tai nykyisyydestä. Lukeminen jättää mieleen etenkin tämän valtasuhteisen, ratkaisua hauduttamatta hakemaan ajavan asetelman. Toisaalta dekkari vihjaa myös vanhempiaan terrorisoivaan aikuiseen lapseen vakuuttavasti.