"Irene huutaa, huutaa poliiseille, että se on se toinen, se hattupäinen ja paha. Miksette ota kiinni sitä toista! Mutta poliisit sanovat, että tämä on se, jota etsitään ja tyttö taitaa sen kyllä tietää ihan hyvin itsekin. Ja tietäähän tyttö senkin, että on rikollista suojella rikollista? Silloin Daniel kiirehtii selittämään keksineensä kaiken itse, aivan yksin, ja pakottaneensa Irenen valehtelemaan. Piti Ireneä vankinaan, koska pystyy siihen. Koska on iso ja vahva ja Irene heikko ja viaton. Irene ei enää haluaisi olla pieni kirsikkatomaatti, ei yhtään kenenkään silmissä, mutta häntä alkaa väkisinkin itkettää ja hän tyrskii taas kuin pieni lapsi. Ja silloin, sellaisena, itkun soidessa ja täyttäessä vieraiden päät, hunajatukka ja kermaiho vakuuttavat niin kuin niillä on tapana. Vain Daniel viedään."
- ote s. 125, novellista Jäätelökehä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Kirjoittamisen ja kirjallisuuden tutkija Eeva Rohaksen esikoisteos on kypsä novellikokoelma Keltaiset tyypit. Kirjoittaja osaa eläytyä luonnosmaisten tilanteiden kehittelyyn ja hahmoihin niin että minusta tuntuu lukijana kuin saisin kaiken tilanteiden tulkintaan vaikuttavan informaation ja sitten on uteliaisuus, miten novellissa käy. Jos minulle etukäteen kerrottaisiin kokoelman "tyypeistä", en ehkä kiinnostuisi, mutta kirjoittaja tekee toiminnallisesti värittömistä hahmoista eläydyttävät, koska he joutuvat yhteyksiin, jossa heihin ei voi olla kiinnittämättä huomiota. Kirjoittaja tekee näkyväksi hahmojen haurauden, heitä ei ylenkatsota tai aliarvioida.
VastaaPoistaKokoelmasta jäävät mieleen etenkin tyttömäiset naiset, jotka sukupuolensa vaikutuskeinoista tietoisina osoittautuvat ympäristöstään riippuvaisiksi, siihen kasvaneiksi. Näitä naisia kehystää kokoelman mittään päätösnovelliin vihjaava väkivallan pelko, joka kulkee kirjan osien väliteksteissä. Näiden juoninovellien rakenne on mietitty ja kieli rytmiltään vaihtelevaa, mutta ei vaikeaa. Kuin olisi yhdistetty Raija Siekkistä ja Ian McEvania!