"Baran katsoi isoäitiään, joka oli tullut hulluksi. Hän ajatteli että hänen pitäisi kieltäytyä. Mutta sitten Baran muisti ja uudisti äänettömän lupauksensa tuntea aina sääliä isoäitiään kohtaan. Shamsi merkitsi Baranille juuria, alkuperää. Tai ainakin Shamsi itse oli juurissaan kiinni ja alkuperäinen. Hän ei voinut katsoa telkkaria kysymättä, mistä siellä puhuttiin, eikä hän ymmärtänyt hauskoja nettivideoita, joissa oli SVT:n Rikard Palm, tai Baranin malmöläisen lempibändin iAH:n biisitekstejä. Shamsi ei osannut edes tilata puhelimella pizzaa. Kaiken sen vuoksi Baran oli aina tuntenut sääliä häntä kohtaan.
"Ja ehkä minä olenkin tullut hulluksi", Shamsi sanoi. "Minä haluan vain tuntea sen tuoksun taas. Voisitko sinä tehdä minulle palveluksen? Se on pieni pussi. Ei vie paljon tilaa."
"...siis hiekkaa?"
"Ssh! Niin...maata. Iranilaista hiekkaa. Pari kourallista vain. Kiltti Baran. Minä haluan vain tuntea sen tuoksun."
- ote s. 144
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ruotsalaisen, 1980-luvulla syntyneen toimittaja-kirjailija Marjaneh Bakhtiarin toisen, Toista maata -nimisen romaanin luettuani pidän ykkösenä yhä esikoista. Toista maata on sivumäärältään mammutti ja sen kriittisin ja koomisin kärki katoaa sen hahmojen keskustelevuuteen. Se tuo mieleen kirjoittajan iän ja kahvilassa istumisen kulttuurin. Se sopii erinomaisesti lukuromaaniksi ja eläytymiseen sen suhteen, mikä rooli itsellä olisi maahanmuuttajana jossakin tilanteessa tai sen selittäjänä toisessa. Teos esittelee taas maahanmuuttajaperheen lähipiireineen. Taustalla kummittelee suhde Iraniin, jonne perheen teinityttö Parisa haluaa kerätäkseen pisteitä koulutyöhönsä autenttisesta ympäristöstä. Niin kuin esikoisen, tämänkin teoksen voima on kiinnostavissa hahmoissa, jotka edustavat erilaisia suhteita Ruotsiin ja Iraniin. Vanhemmuus ja isovanhemmuus ja aikuistuminen ovat perheessä koko ajan läsnä, samaten kuin julkisuus perheen isän ottaessa kantaa monikulttuurisuusasioihin paljon väärinymmärryksiä mukaan hörppäävällä tavallaan.
VastaaPoista