"Mikä siinä niin kummallista oli, minun tärähtelyssäni? Itse jytisee päälläni, sivelee kuortani ja lopuksi lukitsee minut, kunnes tulee aamu ja olen taas auki, seuraudun koko päivän ja suodatan kaiken itseeni, illalla suljeudun ja aamulla löydyn taas sängystä. Illan ja aamun välissä on musta kohta, humaus, humm - tulee pimeä ja naksahtaa valoksi, valo on hyvää, pitää lyhyenä minun mustan hetkeni. On kieltänyt minulta sen: sinulle ei ole yötä. Käskee olla vain jatkumona aamusta iltaan, illasta aamuun, aina vain. Mutta aamuisin tiedän olleeni kiinni. En kerro siitä. Sitä paitsi, miksi sulkee minut yöstä? En kysy, pimeyttä nimitän silti yöksi. On yö ja päivä, tulee ilta ja aamu.
- s. 87-88, ote novellista "Luojani, luomani"
Kokoelman esimerkkiote on yhdestä Frankenstein- tai luomisaiheen muunnelmana toimivasta novellista. 12 novellin kokoelma kannattaa lukea sen, joka haluaa kyseenalaistaa todellisuuden olemusta ja käyttää mielikuvitustaan. Esimerkiksi koneen ja ihmisen suhde on ajankohtaisempi kuin koskaan. Yksi ihminen tai kone on näiden novellien maailmassa aina osa isompaa todellisuutta, jonka mittakaavassa yksinäisyys tai kuolema tuntuu läpimentävältä tosiasialta. Etenkin tarkka kieli ilahduttaa ja ironiattomuus, kirjoittaja ei anna juonen mennä kielen matkassa, vaan tuntuu tietävän ja jakavan novellin maailmasta tarkasti määritellyt tajuamisen koordinaatit hyvin harkitusti. Lukiessani ajattelen, että esim. Suomen tieteiskirjoittajien hienon, laajan toiminnan, mm. arvostelupalvelun, ansiosta kotimainen kirjallisuus virkistynee. Tiina Raevaaran novellit on tajuttu Usva-lehden piirissä ennen kuin esim. Gummeruksen novellikisassa. Luettuani Raevaaran novelleja minusta tuntuu, että voisin tutkia Leena Krohnin teoksia, tai Maarit Verrosen teoksia. Ja jokin aukko lukijansielussa sanoo: Isaac Asimov, joku hänenkin tuotantonsa juuri kysyi edestäni luettavaksi. Aivan klassikoitakin on lukematta.
- s. 87-88, ote novellista "Luojani, luomani"
Kokoelman esimerkkiote on yhdestä Frankenstein- tai luomisaiheen muunnelmana toimivasta novellista. 12 novellin kokoelma kannattaa lukea sen, joka haluaa kyseenalaistaa todellisuuden olemusta ja käyttää mielikuvitustaan. Esimerkiksi koneen ja ihmisen suhde on ajankohtaisempi kuin koskaan. Yksi ihminen tai kone on näiden novellien maailmassa aina osa isompaa todellisuutta, jonka mittakaavassa yksinäisyys tai kuolema tuntuu läpimentävältä tosiasialta. Etenkin tarkka kieli ilahduttaa ja ironiattomuus, kirjoittaja ei anna juonen mennä kielen matkassa, vaan tuntuu tietävän ja jakavan novellin maailmasta tarkasti määritellyt tajuamisen koordinaatit hyvin harkitusti. Lukiessani ajattelen, että esim. Suomen tieteiskirjoittajien hienon, laajan toiminnan, mm. arvostelupalvelun, ansiosta kotimainen kirjallisuus virkistynee. Tiina Raevaaran novellit on tajuttu Usva-lehden piirissä ennen kuin esim. Gummeruksen novellikisassa. Luettuani Raevaaran novelleja minusta tuntuu, että voisin tutkia Leena Krohnin teoksia, tai Maarit Verrosen teoksia. Ja jokin aukko lukijansielussa sanoo: Isaac Asimov, joku hänenkin tuotantonsa juuri kysyi edestäni luettavaksi. Aivan klassikoitakin on lukematta.
