torstai 10. kesäkuuta 2010

Joel Haahtela: Katoamispiste. Otava, 2010

"Löysin kirjojen välistä myös lappuja, postikortteja, jopa kesken jääneen kirjeen, ja mietin miten kirjat katosivat maailmaan, kulkeutuivat paikkoihin, kuinka epäjärjestys lisääntyi, ja miten vuosikausia nukkunut kirja sai yllättäen uuden elämän kun joku satunnainen selailija löysi lauseen, joka ei jättänyt rauhaan. Ja silloin maailman saattoi hetken nähdä toisella tavoin; niin kuin lause olisi alun pitäenkin kirjoitettu vain tuota hetkeä varten."

- ote s. 63

Mikä tahansa ote tästä romaanista toimisi hyvin esimerkkinä keskitetystä, kauniista kerronnasta ja kielestä ja ns. metafiktiosta, jossa teos tekee lukijan tietoiseksi olemisestaan sepite. Päähenkilö on lääkäri-kirjailija, kuten Haahtelakin, ja juonessa ollaan tapaturmaisesti tulipalossa kuolleen kirjailija Raija Siekkisen elämän jäljillä. Teos sopii jopa fiktiiviseksi johdatukseksi Raija Siekkisen tuotantoon. Helsingistä, Kotkasta ja Ranskasta Haahtela nostaa esille katoavuuden merkkejä amerikkalaisen James Salterin suomennettujen romaanien tunnelmat mieleen tuovalla tavalla. Ennen muuta Katoamispisteen keskittyneisyys jää mieleeni, ihminen on kaunis keskittyessään tutkimaan jotakin itseään kiinnostavaa asiaa.