"Nykyajan ylisuvaitsevaisuudesta tuli mieleen, että satuin ihan vahingossa viime viikonloppuna katsomaan jotain kulttuuriohjelmaa. Yleensä katson hyviä sarjoja, elokuvia tai lifestyle-ohjelmia. Kanava jäi päälle, koska siinä haastateltiin yhtä kuvataiteilijaa, jonka näyttelyssä olin käynyt. Ei ollut päässyt unohtumaan, koska mun nykytaidenäyttelyissä käynnit on laskettavissa yhden käden sormilla. Marko oli iltavuorossa ja Rasmus nukkumassa. Poljin stepperillä samaan aikaan kun odottelin raskaustestin valmistumista ja surffailin kanavilla. Teen testin ihan varmuuden vuoksi joka perjantai sen takia, että tietää voiko ottaa sidukkaa tai vinkkua jos siltä tuntuu vai onko uusi masuasukas tulossa. Oli sitten viikolla ollut seksiä tai ei. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin se näkyy. Yleensä teen sen Dr. Philin tai Oprahin aikaan kun Rasmus on päikkäreillä, mutta sillä kertaa se oli jostain syystä jäänyt illaksi. Tunnistin ruudussa esiteltyjä kuvia ja muistin nimen. Ei tullut yllätyksenä, että nainen oli kalju ja lävistetty. Tyypillinen lesbo. Pistin ääntä kovemmalle ja hiljensin steppauksen tahtia."
- ote s. 43
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ahmien luin porilaisen Hanna-Riikka Kuisman (s. 1978) Sydänvarjo-romaanin (2011), siinä lukija saa pohdittavaksi ahdistuneen nuorehkon Suomen maailmankuvaan sijoittuvan rakkaustarinan. Kertojina on vuorotellen kolme hahmoa, otteessa lainaamani raakojen mielipiteiden uuskonservatiivi kotiäiti Susanna ja kaksi muutakin alle 35-vuotiasta, joiden päässä napsahtaa jokin niin että he alkavat seurata ydinperhe-Susannan arkea tirkistelevällä tavalla, aluksi toisiaan tuntematta. Toinen stalkkaaja on paikoin häiritsevästikin Stieg Larssonin Lisbeth Salanderin kaltaisesti taustoitettu Kerttu ja toinen on Susannan entinen poikaystävä, wannabe-kirjailijasta alkoholismin kautta pilleritokkura-arkeen siirtynyt arjen aikatauluton, Anton. Hahmot ajatuspuhuvat, teoksen rakenne tuo mieleen Juha Seppälän romaanit. Sydänvarjon vahvuus on eläytyvä kieli, joka ns. sopii hahmojensa suuhun ja tuo teokseen osan sen huumorista, joka on hahmoilta tahatonta, mutta kirjailijalta hyvin tietoista. Hahmojen ajatusmielteiden sensuroimattomuus tekee heistä toden oloisia. Pelottavaa, mutta teoksen ehkä ainoa lääkkeetön hahmo on ajatuksiltaan ehkä hulluin. Soisin kirjan päätyvän lääkäreille ja terapeuteille asiakasopintojen merkeissä, yhtä hyvin kuin perussuomalaisten vaalivoittoon vieneitä tendenssejä ihmetteleville. Onko joku ns. liian normaali siten ettei toiselle jää muuta mahdolllisuutta kuin olla yhtä totaalisesti ns. epänormaali? Sydänvarjo tuo raa'an, aikaisemmin muualla kuin netissä julkaisemattoman ja katseilta piilossa olleen ajatusten nolon alamaailman kylään. Se on vilpitön ja hölmö, useimmiten jotenkin syyntakeeton hahmoissaan. Kirjailijalta tämä kolmas, päivä-kerrallaan- elävien hahmojen teos toistaiseksi yhteiskunnallisin ja hasukin. Se on osiltaan epätasainen niin kuin sen kuvaama maailma notkahduksineen ja välähdyksineen. Hyvää sukupolvianalyysiä laman lapsista!
VastaaPoista