"Hän istuutuu keittiösohvan toiseen päähän ja kuuntelee sekavaa kertomustani ahdistuksesta ja haastatteluista ja kirjojen signeerauksista ja esitelmistä ja sotakirjeenvaihtajasta ja televisio-ohjelmista ja matkoista ja itsemurhasta ja syyllisyydentunteista ja kaikista kolumneista ja artikkeleista ja arvosteluista ja Peter Singeristä ja keskusteluista ja hotellihuoneista ja bentsoista ja alkoholista ja maksamattomasta laskupinosta. Hän tajuaa, että kaikki romahtaa. Hän näkee, että olen hyvin sairas, koska hän tietää millainen olen terveenä. Hän muistuttaa, että minulla on myös terve elämä. Elämä, jossa kitken rikkaruohoja, tarjoan raparperipiirakkaa, pelaan korttia poikieni kanssa, halin pikkutyttöäni, käyn vanhempainkokouksissa, katson telkkaria ja maksan laskut ajoissa. Hän puhuu pitkään siitä, miten tärkeää on aina - aina - ottaa lääkkeeni, silloinkin kun olen omasta mielestäni terve. Minulla on krooninen sairaus. Sitä pitää hoitaa joka päivä. Muutaman tunnin kuluttua pystyn jo melkein hymyilemään. Uskon että P pelasti minut. Sinä yönä P pelasti elämäni."
- ote s. 48
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ruotsalaisella 1970-luvulla syntyneellä teologian tohtori ja kirjailija Ann Heberleinilla on vangitsevia tietokirjojen nimiä. Toisessa suomennetussa kirjassaan (En tahdo kuolla, en vain tahdo eläää), josta ote on, hän kertoo maanis-depressiivisyydestään päiväkirjan muodossa. Tekstiä lukiessa tuntuu raskaalta, kirjailija saattaa lukijan samaan mielen suohon jossa itse on. Mitään erityistä draamankaarta onnelliseen tai onnettomaan loppuun teos ei tarjoa, sen sijaan dramaattisia tilanteita. Kirjoittajalla tuntuu olevan taju henkisestä tilastaan aina kun hän kirjoittaa ryöpsähteleväisiä, pitkiä masentuneisuutebsa kappaleita, ehkä jokin lääkitys tekee tällaisen seikkaperäisyyden mahdolliseksi. Lähimmäisten loputon pitkämielisyys tuntuu olevan ainoa sääntö, joka kertojaa tässä kirjassa auttaa.
VastaaPoistaLukijana minua huojentaa jättää tarinan kaaos. Loppu on kylmäävä, sillä itsemurhahakuisessa sairautensa vaiheessa hän antaa ymmärtää käsikirjoituksen jäävän ja hänen poistavansa itsensä päiviltä. Näin ei onneksi ole käynyt, vaan Heberlein ilmaantuu vuosi toisensa jälkeen Göteborgin kirjamessuille populaarien tietokirjojensa kanssa, kuten lääkäri-kirjailija Stefan Einhorn, jonka kirjoja on enemmän saatavilla suomen kielellä. Ehkä vimmaisesti ja ehdottomasti kirjoittavaa Heberleinia ja eleettömästi kirjoittavaa Einhornia kannattaa lukea vuorotellen, jos haluaa virittää ajatuksiaan osin ratkaisemattomien kysymysten ääressä.